KOHDATESSA!? -seminaari
22.5.17 Porin perusturvan auditorio
Johanna Santanen, sosiaalityöntekijä
Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikkö
Huolenpitojärjestelmän fraaseja ja uskomuksia sijoitettujen lasten aikamatkalla
Lapsella on sata kieltä!
Lapsi on tehty sadasta. Lapsella on sata kieltä, sata kättä, sata ajatusta, sata tapaa ajatella, leikkiä, puhua, sata, yhä vain sata tapaa kuunnella, ihmetellä, rakastaa; sata riemua, laulun, oivalluksen riemua, sata maailmaa löydettäväksi, sata keksittäväksi, sata uneksittavaksi. Lapsella on sata kieltä (ja taas sata ja taas sata), mutta häneltä ryövätään yhdeksänkymmentä yhdeksän. Koulu ja kulttuuri leikkaavat pään irti ruumiista. Hänelle sanotaan: ajattele vailla käsiä, toimi vailla päätä! Kuuntele, älä puhu! Ymmärrä, älä iloitse! Rakasta ja ylläty, mutta vain pääsiäisenä ja jouluna! Häntä käsketään löytämään vain se maailma, joka jo on – ja häneltä viedään yhdeksänkymmentä yhdeksän maailmaa sadasta. Häntä opetetaan: leikki ja työ, todellinen ja kuviteltu, tiede ja fantasia, taivas ja maa, järki ja unelmat, ovat aivan eri asioita. Kaiken kaikkiaan: hänelle sanotaan, että sataa ei ole. Mutta lapsi vastaa: sata on, kuitenkin se on. (Loris Malaguzzi, suom. Kari Rydman, 2000.)
Arvoisa juhlaväki, arvoisat kokemusasiantuntijat, arvoisat sijaisvanhemmat, arvoisat lastensuojelun kentällä työskentelevät ja erityisesti te, jotka olette nyt tuoreeltaan kiinnostuneita kuulemaan sijoitettujen lasten ääntä ja kokemusta.
Kuka suojelee suojeltua?
Suomi sata vuotta! Suomen lastensuojelun historia on raskas sisältäen erinäisiä vaiheita. Toisen valtion vallan alla olleena sitkeys ja sisukkuus nostivat päätään ja Suomi on itsenäinen valtio. Heikossa tilanteessa Suomi ei ole aina kyennyt hoivaamaan kaikkia lapsiaan sillä tavalla kuin olisi pitänyt, mutta tästä huolimatta olemme kuulleet vaikuttavia välittämistarinoita, joilla on osoitettu suomalaisen kykyä kohdata toinen ja välittää toisesta. Kansakunnan henkinen kasvu tihkuu aina oman aikansa moraalikäsityksiä ja olosuhteita. Kuka suojelee suojeltua? Tässä ajassa meidän on helppo nähdä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Nykyhaasteena on nähdä ja tunnistaa, mitä tässä ajassa teemme väärin. Siihen tarvitsemme moniäänistä pohdintaa, aikaa ja ennen kaikkea kokemusasiantuntijoiden ääntä.
Myös moninaiset tavat lähestyä aihetta tuottavat totuudellisempaa kuvaa nykyhetkestä. Siksi Yhdessä koettua sijoitettujen lasten silmin tuo esille myös taiteen ja toiminnallisten työpajojen kautta lasten kokemuksia näkyviksi. Saamme kiittää menneiden aikojen kirjailijoita etsiessämme ymmärrystä menneisyyteen. Minna Canth kuvasi loistavasti esimerkiksi naisen asemaa teoksessaan Kauppa-Lopo. Elämän kirjavuus tuo sille oman kauneutensa. Puuvilla Ateljeessa voitte muun muassa nähdä Ruth Pääskyraidan ”Yksin Koettua” -teoksia. Tai tämä taustallani oleva Niina Vehmaan teos ”Katse” puhuttelee enemmän kuin tuhat sanaa.
Teitä läsnäolijoita kiitän, että olette tulleet kuulemaan menneisyyden ääntä. Tapahtumien silmiin katsominen auttaa meitä tietoisuuteen ja parempaan toisen huomioimiseen. Kun katsomme totuutta silmiin ja kestämme sen yhdessä, voimme tehdä parempaa nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Puheeni koostuu tapahtumista ja kohtaamisisista, jotka eivät ole tapahtuneet ainoastaan Satakunnassa. Ne ovat havaintoja Suomen lastensuojelusta. Mutta ensin hieman historiaa…
Suomen kielen historia ja sen hyväksyttävä käyttö vallan ja päätöksen teon kanavissa on suhteellisen nuori. Tästä syystä tai siitä huolimatta tutkiessamme lastensuojelun historiaa näemme, miten kieli heijastaa ja tuo näkyviin aikansa asenteita. Lisäksi se sanoittaa miten suhtaudumme heihin, joille elämänalku ei antanut sitä turvaa, jonka jokainen lapsi itsessään ansaitsee syntyessään. Tämän päivän lukija ei juurikaan erota kunnioittavaa asennetta Suomen lastensuojelun historiassa, mutta sinä aikana ihmiset ovat hyvinkin ajatelleet tekevänsä hyvää ja erityistä.
Kerjuuluvasta perhekuntoutukseen: Kerjäläislapset, hospitaalien lapset, vaivaishoidon lapset, aviottomat lapset, huutolaiset, orpolapset, sotaorvot. Vaivaishoito, köyhäinhoito, lastenhuolto, suojelukasvatus, lastensuojelu, kasvatuslaitokset. Moraali…moralismi. Sosiaalivaltio, Pahantapaiset, asosiaaliset sopeutumattomat. Epäilys, kontrolli, valta. (Vrt. Pulma & Turpeinen, 1987.)
Luokittelu on kirous kehittyvälle kansakunnalle. Luokittelu antaa luvan kohdella ihmisiä eri tavoin. Hyvinvointivaltiossa tulee olla perusedellytykset jokaisen kehittyä ja kasvaa. Perheen hyvinvointi on paras takuu lapsen hyvinvoinnille. Kaikilla ei liene sitä tuuria, että naapureista tai koulusta löytyy se lasta eteenpäin kannustava ihmissuhde. Myös auttamisen tulee olla sellaista, mikä ei nöyryytä avun kohdetta ja tee hänestä huonompaa. Suomesta löytyy hienotunteista auttamista, mikä on tukenut autettavaa säilyttämään kasvonsa. Kun lapsi saa säilyttää kasvonsa hänestä kasvaa luottavainen ja hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen, joka kykenee ottamaan apua vastaan. Kuten esimerkkinä erään alakoulun työntekijä huomasi lapsen kulkeneen pitkään huonoissa kengissä. Hän oli vaivihkaa tuonut tälle lapselle hyvät kengät, jotka oli SATTUMALTA löytänyt kirpputorilta. Ne olivat maksaneet vain euron ja eivätkä mahtuneet hänen lapsilleen. Aivan siis ylimääräiset. Tai mennään reilu 40 vuotta taaksepäin, jolloin oli tapana hankkia erääseen lastenkotiin sarjatuotantovaatteita, jolloin koulussa heti tunnistettiin lastensuojelulapset näistä vaatteista. Kekseliäät suurella sydämellä varustetut työntekijät oivalsivat kuluttaa vaatteita jynssäämällä niillä lattioita, jotta lapset voisivat saada yksilölliset vaatteet. Tuona aikana korostettiin puhtautta yli kaiken, aikaa käytettiin puhtauteen ja järjestykseen samaan aikaan kun usea lapsi oireili yökastelulla. Mieti tunsivatkohan nämä itsensä kovin likaiseksi….
Kenen on vastuu?
Kun katsomme lähihistoriaan ja tähän hetkeen, kysyn miksi meillä tarvitsee olla ihmisiä, joiden pitää olla selviytyjiä? Se kertoo tästä ajasta sen, että ihmisillä ei ole tasavertaiset lähtökohdat. Jonkun on yhä selviydyttävä. Mitä se kertoo yhteiskunnastamme? Vielä on heitteillejättöä, kaltoinkohtelua ja turvattomuutta. Vielä hyvinvointivaltiossamme tippuu lapsia verkosta yksinäisyyteen ja toiseuden tunteeseen. Me itsenäinen Suomi emme ole vielä valmiit, vaikka olemme saaneet elää kohtuullisen turvassa. Käymme sisäistä arvosotaa tuloksellisuuden ja markkinatalouden ja menestyvän Suomi-imagon puitteissa. Menestys on sydämen sisäistä sivistystä. Se on sitä, ettei ketään jätetä yksin.
Karun menneisyyden vuoksi emme ole vielä saaneet lastensuojeluun luottamusta. Lastensuojelu pelottaa. Ei ole montakaan vuosikymmentä, kun biologisilta vanhemmilta kiellettiin yhteys lapseen, heidät nähtiin huonoina. Ei ole montakaan vuotta siitä, kun lastensuojelulaitoksissa käytettiin useamman viikon rauhoittamisaikaa, jolloin lapsi ei saanut nähdä vanhempiaan.
Tämän päivän medialla on iso ääni tuottaa lastensuojelun julkisuuskuvaa. Se on useimmiten kaikkea muuta kuin todellisuus. Lastensuojelu kuvataan pahana poikana, joka vie lapset ja arvostelee vanhemman makaronilaatikon tekotaitoa, huostaanottaa ja varastaa lapset. Tai lastensuojelu nähdään alisuoriutujana epäpätevien työntekijöiden joukkona, joka aina vaihtuu ja aina vaihtuu. Miten tähän puututaan – keskustellaan työntekijöiden koulutuksen muuttamisesta.
Kenen on vastuu, kun tästä epäluottamuksesta puhutaan. Tämä saa suhtautumaan entistä pelokkaammin lastensuojeluun. Meillä on jo vanhempien ylisukupolvinen pelko huolenpitojärjestelmää kohtaan. Ei ole lainkaan ihme, että vanhemmat menneen kuorman vuoksi suhtautuvat epäluuloisesti lastensuojeluun. Heitä pelottaa. Nykyisin haetaan yhä enemmän apua oikeusjärjestelmän kautta, käydään oikeudenkäyntejä. Oikeudet tiedetään, mutta meneekö lapsi pesuveden mukana äärimmilleen viedyissä konflikteissa?
Lapsi siinä kaiken keskellä rakentaa minäkuvaansa yleisten asenteiden, median, lastensuojelun antaman tuen keskiössä. Saako hän kokea: minä olen rakastamisen arvoinen? Kun on tuttipullosta saanut, ei voi lusikalla syöttää liittyy juuri tähän kysymykseen, kun lapsi ei ole saanut kokea rakkautta ja välittämistä, on hänen vaikea ottaa hyvää vastaan. Tähän viittaa myös Ruth-Ritva Pääskyraita (2017) kertoessaan, ettei ymmärtänyt miksi joku välitti hänestä ja aluksi tuntui pahalta ottaa välittämistä vastaan.
Lastensuojelun saralla on tehty tutkimuksia ja nuoret itsekin ovat huomanneet, että heille annetaan helposti pahiksen tai alisuoriutujan rooli. Olisiko lastensuojelun julkisuuskuvalla jokin yhteys tähän? Lapset haluavat, että heitä kohdellaan kuten muitakin. Voisiko tähän tutkimustulokseen vaikuttaa, miten nuoriin suhtaudutaan? Jotkut ovat kertoneet, että heitä on varoitettu lähtemään opiskelemaan ihmissuhdealalle, koska se voi tulla heille psyykkisesti liian raskaaksi. Olen kuullut aika leimaavia kommentteja, joita nämä nuoret ovat kuulleet soveltuvuushaastatteluissa tai jopa koulutuksen aikana. Tämä on aiheuttanut voimattomuuden tunnetta, koska nämä neuvonantajat ovat edustaneet lapselle auktoriteettiasemaa.
Näyttää siltä, että monet esteet vain ovat näkymättömästi
korkeampia toisille kuin toisille.
Lapset tarvitsevat ihmisiä, jotka uskovat heihin ja kulkevat heidän rinnallaan. Onneksi näitä kokemuksia on, kuten kuulimme aiemmin luetussa kirjeessä sijaisvanhemmalle. Myös omilla vanhemmilla on tässä tärkeä rooli.
Kehittäjänuoret ja tutkijalapset
Lapsella on sata kieltä, sata ja taas sata. Sitten tämä aika luo kehittäjänuoret ja tutkijalapset, jotka sovittelevasti suuntaavat havaintoja lapsiin. Työntekijät ja vanhemmat ryhtyvät kuuntelemaan heitä ja he saavat ylemmissä päätöksentekojärjestelmissä tilaa. Nyt on kaikkien vastuulla tehdä näkökulman vaihto. Suremme Eerikaa ja muutamme lakiin ja suosituksiin: Sosiaalityöntekijän on tavattava lasta tietty aikamäärä – Mitä tämä kertoo nykytilastamme? Laki pyrkii ohjaamaan aikamäärein sitä itsestään selvyyttä, että lasta tulee tavata. Aikaa ja rahaa olisi hyvä käyttää luottamussuhteen rakentamiseen ja ennaltaehkäiseviin palveluihin. Tähän on herätty: esimerkiksi Satulahanke oli vienyt kirjastoon puun, johon lapset saivat laittaa heille tärkeitä asioita. Siellä näkyi esimerkiksi pappa ja äiti. ”Pidetään kaikista huolta!” on tärkeä viesti.
Teemme lastensuojelusta juhlan!
Nyt sata vuotiaassa Suomessa vaihdamme näkökulmaa. Me, ketkä asiasta jotain tiedämme, perheet, vanhemmat, lapset ja työntekijät sekä tutkijat. Tutkimme sitä, mikä on hyvää. Nostamme esille toisen äänen. Se ääni on: Yhdessä koettua! Osallisuus, lapsi näkyvissä, lapsen kuuleminen, kiintymys, tunnesuhteet, rakkaus, lupa ilmaista tunteita, yksilölliset kokemukset, eheytyminen, ymmärrys, yhteistyö, monitoimijaisuus, sitoutuminen, turva.
Aika ei paranna, kokemus parantaa!
Lähteet
Malaguzzi Loris, Rydman Kari suom. (2000) Teoksessa Reggio Emilia ja lapsen sata kieltä. LK-kirjat. Lasten keskus. Helsinki
Pulma Panu, Turpeinen Oiva (1987) Suomen lastensuojelun historia. Kerjuuluvasta perhekuntoutukseen. Lapsuuden yhteiskunnallistuminen ja lastensuojelun kehitys Suomessa. Lastensuojelun keskusliitto. Helsinki
Pääskyraita Ruth-Ritva (2017) Kaltoinkohdellusta sijaislapsesta kasvoi monen ammatin omaava äiti. Suomi Sata Vuotta sijoitettujen lasten silmin. Saatavilla: https://yhdessakoettua.fi/2017/05/ruth-paaskyraita/ 19.5.2017
Linkit
Satulahanke.http://stm.fi/documents/1271139/4347880/satakunnan-satula-hankkeen-tiivistelma-4.2.2017-.pdf/27c5cf32-5c07-4345-bd23-bdf7fd0beac2. 22.5.17