Kynän pätkä ja paperin pala. Maasta löytyvät kävyt, oksat, kivet – mikä tahansa luonnonmateriaali. Pienen tytön tuntemuksia huutavat teokset, jotka aina rikottiin. Näin taitelija Ruth-Ritva Pääskyraita kuvailee ensimmäisiä taiteeseen liittyviä muistojaan lapsuusajoiltaan. Sijaishuollossa elänyt Ruth ei saanut ilmaisulleen tukea, ainoastaan vastustelua ja pilkkaa. Tästä huolimatta Ruth jatkoi rankan lapsuutensa ja koettelevien sijaishuollon vuosien läpi sinnikkäästi itsensä ilmaisua taiteen ja kirjoittamisen kautta.
– Jos minulla ei olisi kädentaitoja, olisin varmasti jo hullujen huoneella. Taide on ollut minulle keino jäsentää asioita ja pyrkiä ymmärtämään elämässäni tapahtuvia asioita. Taide on henkireikäni – sen kautta olen saanut olla olemassa sellaisena kuin olen. Se on auttanut minut sijoitusvuosien ja niihin liittyvien muistojen läpi. Useimmat teokseni käsittelevätkin historiaani lastensuojelussa.
Kasvattiperheeseen pojan leikkikaveriksi
Ruthin polveileva ja monivaiheinen sijoitushistoria alkoi vuonna 1954, kun hänet löydettiin urheilukassiin jätettynä Rauman maaseudulta, lenkkipolun varrelta. Isästä ja äidistä ei ollut tietoakaan eikä syntymäpaikasta ollut varmuutta. Ruth saatettiin Pelastakaa Lapset ry:n huomaan, josta tytön lapsuus eteni useisiin eri kasvattiperheisiin, lastenkotiin ja hetkeksi myös Lastenlinnan sairaalaan.
– Ymmärtääkseni minua on kierrätetty monien kotien kautta ennen kuin pääsin pitkäaikaiseen sijoitetukseen erään perheen luo. Minusta oli sijoitusilmoitus Helsingin Sanomissa kuvan ja nimen kera, ja niinpä eräänä jouluaattona tämä perhe oli päättänyt hakea minut kotiinsa.
Perhe tarjosi Ruthille kodin, ruokaa ja katon pään päälle. Perheen pojalle tahdottiin leikkikaveri, jota Ruthista ei kuitenkaan tullut. Perheen isä oli lempeä, mutta merimiehen työ toi hänet kotiin vain pari kertaa vuodessa. Äiti paljastui vaativaksi ja väkivaltaiseksi, ja myös isoveli käyttäytyi aggressiivisesti uutta siskoaan kohtaan. Usein sai kuulla olevansa ”se huoran penikka”.
– Sain kodin, mutten rakkautta ja huolenpitoa, jota lapsi olisi tarvinnut. Minun piti olla jatkuvasti kiitollinen, että vanhempani ylipäätään ottivat minut kotiinsa. Alussa olin niin traumatisoitunut heitteillejätöstä ja edestakaisin muuttamisesta, että en puhunut mitään moneen vuoteen ja vain heijasin itseäni huoneen nurkassa. Ahdistukseltani en myöskään pystynyt syömään, jota äitini piti vain merkkinä ylpeydestä eikä tietenkään osana pahaa oloani. Rangaistukseksi minut laitettiin yöksi ulos, josta seurasi sairastuminen ja selkäsauna.
Vilpitöntä välittämistä
Ruth sai terveydentilaansa apua Töölön Lastenlinnan sairaalassa, jonne tytön opettaja vei hänet hoitojaksolle. Hoitojakso auttoi tyttöä eteenpäin, mutta elämä kasvattiperheen luona jatkui edelleen epätietoisuuden ja väkivallan pelon ilmapiirissä. Ruthin kuitenkin ollessa 12-vuotias, äiti otti tytön yllättäen mukaansa Raumalle menevään bussiin.
– Olin yllättynyt, sillä yleensä minut jätettiin pitkiksikin ajoiksi yksin kotiin. En kuitenkaan tiennyt minne olimme menossa tai mikä matkan tarkoitus oli. Äitini ei puhunut minulle mitään koko matkan aikana, kunnes saavuimme ison talon pihaan. Äitini käski minut menemään yksin sisälle. Ihmettelin mielessäni, että mikä paikka tämä oikein on, mutta uskalsin kuitenkin astua sisään. Paljastui, että äiti oli tuonut minut lastenkotiin. Kääntyessäni takaisin äitini suuntaan, hän oli jo noussut linja-autoon.
Lastenkodissa Ruth joutui muiden lasten sättimäksi ja syrjityksi. Yksi lastenkodin hoitajista huomasi tytön tilanteen ja ymmärsi, että hänet oli saatava toiseen ympäristöön. Niinpä Ruth pääsi kahdeksi kuukaudeksi hoitajan kotiin Nivalaan.
– Aluksi en yhtään ymmärtänyt mitä hoitaja minusta halusi. Minua suorastaan vihastutti se, että hän oli minulle niin kiltti ja ystävällinen. Monta kertaa hyljätyksi tulleelle nuorelle osoitettu välittäminen tuntui erittäin pelottavalta. Vasta päivien kuluessa ymmärsin hoitajan vilpittömästi välittävän. Joku oikeasti näki ja kohtasi minut. Tuo lyhyt ajanjakso turvallisen aikuisen kanssa on ollut merkittävä tekijä elämässä pärjäämisen ja solmimieni vuorovaikutussuhteiden kannalta.
Hauras, mutta sitkeä
Tämänkin jälkeen Ruthin nuoruusvuosiin kuului useita käänteitä, mutta pikkuhiljaa elämä kääntyi parempaan päin. Ruthin saavutuksia elämässä kuvaakin hyvin sosiaaliviranomaisten papereihin aikanaan kirjoittama kuvaus: ”tyttö on olemukseltaan heikko ja hauras, mutta hyvin sitkeä ja eteenpäin menevä”. Ruth on opiskellut itselleen seitsemän eri ammattia, saanut biologisia lapsia sekä ollut äiti monelle sijaislapselle. Ruth on kiinnostunut useista asioista ja pyhittää vapaa-aikansa vapaaehtoistyölle.
– Elämäntarinani on muokannut minusta tietynlaisen ihmisen, ja se näkyy esimerkiksi tavassani kohdella muita ihmisiä ja ajatusmaailmassani nähdä omat tarpeeni. Muiden hyvinvointi on aina ollut minulle erittäin tärkeää. Aina en ole pystynyt tuomaan omia ajatuksiani tai tunteitani esiin, vaan toiminut roolien edellyttävällä tavalla – opettajana, taiteilijana, vapaaehtoistyöntekijänä.
– Yksin olo on tuonut minulle aina turvaa – silloin kukaan ei pääse satuttamaan eikä aseta minkäänlaisia ehtoja. Perheenjäseniini minulla on tietysti ollut aina ainutlaatuinen ja aito suhde, mutta kipeimmistä menneisyyden tapahtumista olen pystynyt kertomaan vasta äskettäin. Edesmennyt miehenikin kuvaili minua usein arvoitukselliseksi ja kysyi usein: ”kuka sinä oikein olet?”.
Ainutlaatuinen Pääskyraita
Ruth toivoi aina saavansa jotain omaa ja pysyvää. Perheen lisäksi hän loi itselleen upean sukunimen: Pääskyraita. Vuosien aikana sukunimien vaihtuessa Ruth ei kokenut olevansa osa mitään sukua, joten täysin oma nimi tuntui oikealta vaihtoehdolta. Uuden sukunimen takana on Ruthin kokemus omasta itsestään.
– Pääsky on utelias, näkee kauas ja lähestyy kohteita omasta tahdostaan, mutta kukaan ei saa sitä kiinni sen levättäessä siipensä tai piiloutuessaan räystään alle. Raita taas viittaa pajupuuhun, joka taipuu ja kestää, muttei taitu. Se tarkoittaa myös väriraitaa: jokainen meistä on omanlainen ja ainoa laatuaan – kaikki värit yhdessä kirkastavat toinen toistaan, eli toisin sanoen annamme merkityksen toisillemme. Näin minä näen itseni: liitelevänä pääskynä, taipuisana pajuna ja ainutlaatuisena värinä.
Ruthin teoskokonaisuus Yksin Koettua on mukana Satakunnan KOHDATESSA!? –taidenäyttelyssä 22.5.-2.6.2017. Lisäksi osa teoksista on nähtävillä KOTONA!? –näyttelyssä heinäkuussa Jyväskylässä.