Avajaiset sunnuntaina 3.9. klo 14-16 Annantalolla (Annankatu 30, Helsinki)

PIHALLA!? –taidenäyttely purkaa tabuja, joita lastensuojelun ympärillä edelleen vallitsee. Projektissa on mukana lastensuojelun ammattilaisia, kokemusasiantuntijoita sekä taiteilijoita. Yhdessä he ovat luoneet kokonaisuuden, jonka tehtävänä on avata ihmisten silmät todellisuudelle ilman kaunistelua, mutta myös ilman median luomaa leimaa. Lastensuojelun entiset ja nykyiset asiakkaat ovat luoneet oman näkemyksensä lastensuojelusta. Näyttelyssä nähtävässä taiteessa on mukana aitoja tunteita, toiveita, näkemyksiä ja unelmia, ja ne tulevat suoraan sieltä, mistä niiden kuuluukin: oikeista kokemuksista.

Näyttelyssä ja työpajoissa keskitytään sijaishuollossa asuvien, adoptoitujen sekä lasten ja nuorten omaan taiteeseen sekä nähdyksi ja kuulluksi tulemiseen. Lisäksi mukana on myös yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden teoksia. Erityistä huomiota kiinnitetään toiveikkuuteen ja vaikeuksien voittamiseen.