Yhdessä Koettua -tapahtumakiertueen aikana kuulimme erilaisia lastensuojelun tarinoita ja koimme monia koskettavia hetkiä. Tähän vihkoon on kiteytetty kiertueemme kaikki keskeiset […]
Vuosi 2017 on ollut täynnä jaettuja tarinoita, kohtaamisia ja oppimisen paikkoja. Yhdessä Koettua –kiertueemme kasasi yhteen lastensuojelun entisiä ja nykyisiä […]
Käytetty kieli ja tapa puhua muodostavat mielikuvia siitä, kuinka helppoa tai vaikeaa on päästä elämäntilanteissa eteenpäin. Lastensuojelussa käytetään yleisesti käsitteitä, jotka […]
Satavuotiaassa Suomessa ihmisten kokemukset ja tarinat menivät syvälle ihon alle, suorastaan ravistelivat. Näin isolle kiertueelle ei voi lähteä ja luulla […]
Porin KOHDATESSA!? -seminaarissa 22.5. Satanuoret esittelivät kohtaamisen 6 periaatetta. Kohtaamisen arvoperustana on lasten ja nuorten näkeminen osaavina ja ajattelevina toimijoina. […]
Yhdessä Koettua -kiertue on takana päin. Minulla ei kuitenkaan ole sellainen tunne, että jokin olisi päättynyt, oikeastaan päinvastoin. Moni kiertueen […]
Unelmat antavat voimaa ja määrätietoisuutta ihmismielelle, koska niitä kohti pyritään ja niiden toteutumisen eteen ollaan valmiita tekemään kaikkensa. Unelmat ikään […]
Kaikille sijoitetuille nuorille pitää antaa perustiedot lastensuojelun valvonnasta vastaavista viranomaisista sekä siitä, miten ja kenelle epäkohdista voi valittaa. Kyseessä on […]
KUKA VALVOO? MITÄ VALVOTAAN? MIKSI VALVOTAAN? Sijaishuollon tehtävä on olla koti. Oikein valittu sijaishuoltopaikka on lastensuojelun tärkeimpiä tehtäviä. Lapsen ja […]