Tätä kirjoittaessamme Yhdessä Koettua -tapahtumakokonaisuus on rantautumassa Poriin. Toukokuinen rannikon luonto on saanut lumipeitteen. Olemme maisemassa, jossa usein talvisin tuskastellaan […]
Perjantaina 21.4. vietettiin kokemusasiantuntijailtaa Kuopion kaupunginkirjastolla. Näkemystä lastensuojelusta ja sijaishuollosta oli paljon, mukana oli työelämän edustajia, sijaisvanhempia, biologisia vanhempia ja […]
Toimeentulotuki siirtyi vuoden 2017 alusta Kelalle, mikä on aiheuttanut hämmennystä ja tuen eväämistä siihen oikeutetultuilta. Keväällä 2017 lastensuojelun jälkihuollossa olevat […]
Olin mukana 7.4. Kuopiossa järjestetyssä Yhdessä Koettua: SUHTEISSA!? –seminaarissa. Seminaarin otsikon mukaisesti esillä olivat vuorovaikutussuhteet. Erilaisista suhteista, niiden merkityksistä ja […]
Kuopion kaupunginkirjastolla on tällä viikolla esillä SUHTEISSA!? –taidenäyttely, jossa nähdään myös Perhekirjat –teos. Teoksen ovat toteuttaneet Pohjois-Savon tuki- ja sijaisperheiden […]
Minulle Yhdessä koettua -hanke edustaa avoimuutta usein vaietusta ilmiöstä ja nyt käsillä oleva kiertue toivottavasti lisää valmiutta hyväksyä monenlaiset tarinat, […]
Tämän kevään aikana joukko kuopiolaisia nuoria eli Nuoret unelmoijat ovat yhdessä työstäneet Unelmahuone –teosta, joka nähdään SUHTEISSA!? –taidenäyttelyssä Kuopion kaupunginkirjastolla […]