Yhdessä Koettua –tapahtumakokonaisuus on järjestetty yhdessä laajan yhteistyökumppaniverkoston kanssa. Jokainen hankkeessa mukana oleva kumppani on omalla panostuksellaan mahdollistamassa tapahtumakokonaisuuden syntyä, kehitystä ja kukoistusta. Vain yhteistyön ansiosta Yhdessä Koettua on tänä mukana juhlimassa itsenäistä Suomea useilla paikkakunnilla.

Sydämelliset kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille!

Klikkaamalla yhteistyökumppanin nimeä pääset heidän kotisivuilleen.

 

Valtakunnalliset yhteistyökumppanit

Ensi- ja turvakotien liitto

Lastensuojelun Keskusliitto

Niina Vehmaa, valokuvaaja

Perhehoitokumppanit Suomessa Oy

Reetta Kalliomeri, kirjoittaja/runoilija

Ruth Pääskyraita, taiteilija

Sannamari Ratilainen, valokuvaaja

Tuomas Linna, taiteilija

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Voima vaikuttaa! -verkosto

Tampere

Lastenkulttuurikeskus Rulla

Pirkanmaan Perhehoitajat ry

Tampereen kaupungin Perhepalvelut

Tampereen nuoret kehittäjät

Tampereen Pelastakaa Lapset ry

Tiia Heinäsuo, lapsiasiamies

Tuomas Linna, taitelija

Pohjois-Savo

Anniina Aunola, sijaisäiti ja freelancer-taiteilija

Itä-Suomen Tanssin Aluekeskus ITAK

Itä-Suomen Aluehallintovirasto

Kuopion kaupunki/ Perusturva ja terveydenhuolto

Lastenkulttuurikeskus Lastu

Niko Eskelinen, projektitutkija, Tampereen yliopisto

Nuortenkoti Kasvunpolku

Pelastakaa Lapset ry Itä-Suomi / Lastensuojelupalvelut

Pelastakaa Lapset ry / Kuopion Perheentalo

Petronella Lehtiniemi, tanssialan opiskelija

Sari Siltavuori, sanataideohjaaja

Siilinjärven kunta, Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikkö

Ulla-Mari Lindström, valokuvaaja

Satakunta

Kalevanpuiston vastaanottokoti

Porin ensi- ja turvakotiyhdistys ry

Porin kaupungin vapaa-aikavirasto/nuorisoyksikkö

Porin perusturva

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry

Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikkö

Satanuoret

Uudenkoiviston vastaanottokoti

Jyväskylä

Data Group JK Center

Digifon

Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamo, Jyväskylän veturitallit, Jyväskylän kaupunki

Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma

Jyväs-Optiikka 

Jyväskylän yliopisto

Kalaliike Mäkinen

Kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä

Parturi-kampaamo & kauneushoitola Omalook

Tarinateatteri Storia

Teatterikone

Toshiba Stores Jyväskylä

Vakiopaine

Oulu

Nuorten Ystävät ry

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut

Oulun yliopisto

Oulun Diakonissalaitos

Oulun vaikuttajat

Veturointi -hanke, Auta Lasta ry

Helsinki

Ehjä ry

Helsingin Diakonissalaitos Perhetalkoot-toiminta

Helsingin perhehoito

Mitä sulle kuuluu? -nuorten kehittäjäryhmä

Osallisuuden Aika ry

PePPi -hanke

Stadin Vahvat Vaikuttajat -kehittäjäryhmä

Yhteiset Lapsemme

#HCPSpirit

Rahoittajat

Lions-klubi LC Tampere/Diamonds

Keski-Suomen liitto

Pohjois-Savon Perhehoitajat ry

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA

Taiteen edistämiskeskus Taike

 

Sponsorit

Color-Kolmio

Kirjapaino Kari ky

Mediakolmio Oy

Niinan Kuvamaailma

Perhehoitokumppanit Suomessa

Taiteilijatarvikeliike Farbe

 

Kampanjakummit

Aaro Vuotila, näyttelijä

Anna Wilhelmus, kuvataitelija

Anna-Maija Rissanen, kuvataiteilija

Essu Koskinen, kuvataiteilija

Heikki Salo, laulaja-lauluntekijä ja nuorisotyöntekijä

Helena Pöllänen, stand up-koomikko ja viestinnän kouluttaja

Kirsi Lybeck, kuvataiteilija

Memmu Limnell, taiteilija ja taidepedagogi

Mika Brushane, muusikko

Mila Nirhamo, nukketeatteritaiteilija

Petri Kaverma, kuvataiteilija

Roosa Halme, muusikko ja nukketeatteritaiteilija

Yona, muusikko