Taidenäyttely avaa katsojalleen ikkunan lastensuojelussa asuvien ja asuneiden lasten, nuorten ja aikuisten maailmaan. Näyttelyn tavoitteena on vaikuttaa suuren yleisön asenteisiin ja ennakkoluuloihin, sekä purkaa lastensuojeluun liittyvää leimaa tuomalla esiin lasten, nuorten ja perheiden moninaiset tarinat sijaishuollossa. KOTONA!? -näyttelyn sydän rakentuu galleria Hoppaan, mutta levittäytyy myös kävelykadun näyteikkunoihin.

Taidenäyttelyn avajaisia vietetään tiistaina 4.7. klo 18.

Aukioloajat:
ti-pe klo 12-18
la-su klo 14-16

Teokset

Reetta Kalliomeri ja Sannamari Ratilainen: Mielenkumouksia

Mielenkumouksia –runokuvat ovat Reetta Kalliomeren ja Sannamari Ratilaisen yhteistyön tulos. Teokset muodostuvat Reetan elämäntarinoiden pohjalta syntyneistä runoista ja niistä inspiraationsa saaneen Sannamarin valokuvista.

Niina Vehmaa: Tuiki Tähtönen

Tuiki Tähtönen on lapsikuvista koostuva valokuvakokonaisuus, josta välittyy elämään olennaisesti kuuluvia tunteita – iloa, riemua, surua ja hämmennystä. Niinan valokuvia oli esillä myös valtiollisessa anteeksipyyntötilaisuudessa 20.11.2016 Finlandia-talolla.

Nuoret unelmoijat: Unelmahuone

Unelmahuone on monitaiteellinen teos, jossa on hyödynnetty erilaisia materiaaleja – valokuvia, tekstejä, maalauksia, äänitteitä. Teos on syntynyt kuopiolaisten nuorten haaveista ja tavoitteista: Missä näemme kauneutta? Mitä haluamme toteuttaa?

Ruth Pääskyraita: Yksin Koettua

Ruth-Ritva Pääskyraidan teokset käsittelevät hänen historiaansa lastensuojelussa. Omien sanojensa mukaan Ruth on monen kodin kautta kierrätetty lastenkodin asukas. Hänen polveileva ja monivaiheinen sijoitushistoriansa alkoi vuonna 1954, ja siitä eteenpäin hänet on sijoitettu monta kertaa eri koteihin, eri puolille Suomea ja lisäksi hän on ollut eripituisia jaksoja Lastenlinnan sairaalassa ja kokenut myös rankan lastenkotijakson. KOTONA!? -taidenäyttelyssä mukana on Ruthin runotaulu, pronssinen teos ”Missä äiti, missä isä?” ja kultakehyksinen taulu ”Tyttö, kirahvi ja särkynyt sydän”.

Voima Vaikuttaa! -nuorten kokemusasiantuntijoiden verkosto: Lastensuojelu ei ole mustavalkoista.

Porissa 27.5. järjestetyssä Voima Vaikuttaa! -verkostotapaamisessa nuoret kokemusasiantuntijat kokosivat lastensuojeluun liittyviä tabuja, joiden pohjalta syntyi viiden valokuvan sarja. Tabukuvat käsittelevät menneisyyden vaikutuksia, viallisuutta, menestymistä ja unelmia.

Tabut kuvasi valokuvaaja Niina Vehmaa.